LASKETTELUN ALKEET OPPII HIIHDONOPETTAJAN OPASTUKSELLA

LASKETTELUN ALKEET OPPII HIIHDONOPETTAJAN OPASTUKSELLA

post thumb
Alppihiihto
by Ari/ on 08 Jul 2021

LASKETTELUN ALKEET OPPII HIIHDONOPETTAJAN OPASTUKSELLA

Laskettelun alkeet on hyvä hallita ennen kuin kokeilee alkeisrinteitä haastavampia mäkiä. Parhaiten suksilla oppii liikkumaan opettajan opastuksella, mutta myös itsenäisesti voi harjoitella. Aluksi suksiin ja niillä liikkumiseen on hyvä tutustua tasaisella maalla ja vasta tämän jälkeen mennä aloittelijoille tarkoitettuun rinteeseen. Aloittelijalle sopivat esimerkiksi hyvin loivat rinteet sekä lasten rinteet, joissa on vähemmän jyrkkyyttä sekä helpommat hissit.

Laskettelun Alkeet Oppii Toistojen Avulla

Laskettelun opettelemisessa on hyvä pitää mielessä se, että hiljaa hyvä tulee. Uuden taidon oppiminen vaatii riittävästi toistoja. Harva on laskettelussa luonnon lahjakkuus. Laskuissa ei kannata pitää kiirettä, vaan vauhti on hyvä pitää sellaisena, että pystyy hallitsemaan sukset. Laskettelijan pitää pystyä tarvittaessa pysähtymään sekä väistämään edessä laskevia.

Useat laskettelukeskukset Suomessa tarjoavat laskettelun opetusta. Keskuksilla on kokeneet ja taitavat opettajat. Opastettuja tunteja voi varata joko ryhmälle tai yksittäiselle laskettelijalle. Aluksi opetellaan kaatumaan laskettelusuksilla ja nousemaan ylös. Seuraavaksi huomio kiinnitetään laskuasentoon, jonka on tarkoitus pitää yllä tasapaino rinteessä. Hyvässä laskuasennossa nojataan eteenpäin ja paino on edessä.

Auraten Alas Rinnettä

Aloittelevan laskettelijan tunnistaa usein suksien auraavasta laskutyylistä. Auraamisesta siirrytään opettelemaan painonsiirtoa, jolloin laskettelija siirtää omaa painoaan jalalta toiselle. Jos painoa siirtää oikealle, sukset kääntyvät vasemmalle. Painonsiirto vasemmalle puolestaan saa sukset kääntymään oikealle. Paino siirtyy aina ulommaiselle sukselle. Tekniikka mahdollistaa laajat käännökset sekä nopeamman vauhdin.